Puheterapeutti

Olen Sanna Vuori, vuonna 2008 Oulun yliopistosta valmistunut puheterapeutti. Työkokemusta minulla on yli kymmenen vuoden ajalta, sekä kunnalliselta että yksityiseltä puolelta. Olen toiminut sivutoimisena ammatinharjoittajana vuodesta 2012 ja vuoden 2017 syksystä alkaen täysipäiväisenä ammatinharjoittajana.
Äidinkieleni on suomi ja puhun sujuvasti englantia sekä kohtuullisesti ruotsia. Työssäni käytän päivittäin tukiviittomia ja pyrin laajentamaan viittomasanastoani jatkuvasti. Myös kuvakommunikaatio, kuvakansioiden ja -taulujen käyttö on arkipäivää kuntoutuksessa. Harrastan laulua, jonka myötä olen myös puheterapeuttina erityisen kiinnostunut äänentuottoon ja -käyttöön liittyvistä ongelmista. Lasten kuntoutustyössä minulla on eniten kokemusta seuraavista:
– puhemotoriset ongelmat ja dyspraksia
– viivästynyt ja poikkeava kielenkehitys
– artikulaatiohäiriöt
– änkytys
– AAC-keinot
Koulutus
Filosofian maisteri (Logopedian koulutusohjelma), 2008
Täydennyskoulutukset
- Työnohjaajakoulutus (Tampereen kesäyliopisto & Dialogic Oy), 2022-2024
- Äänteellisten taitojen vakiinnuttamiseen liittyviä näkökulmia lasten puheen kuntoutuksessa (Annukka Kuutsa & Tuula Savinainen-Makkonen), 2023
- Puheen ymmärtämisen kuntoutus, osa II (Taking Turns Oy), 2022
- Myofunktionaalisen ajattelun perusteita (Puheterapia Hanna Mäkinen), 2021
- Kättä pidempää. Helppojen apuvälineiden käyttö puheen kuntoutuksessa. (Puheterapeutti Annukka Kuutsa), 2021
- Neuropsykologisten haasteiden huomiointi kielihäiriöisen lapsen puheterapiassa (Puheterapeuttiliitto/Pirkanmaan paikallisosasto), 2021
- Mitä vikaa syömisessä (Suomen kuntoutuskouluttajat), 2020
- Johdatus etäterapiaan (Äännekoulu), 2020
- Kipinää kommunikointiin – AAC-koulutus (Kipinäkeskus), 2020
- Lasten puhemotoristen taitojen arviointi ja kuntoutus (Puheterapeuttiliitto/Pirkanmaan paikallisosasto), 2019
- Puheen ymmärtämisen kuntoutus lapsilla (Taking Turns Oy), 2019
- GAS-koulutus (Tavoitteen asettamisen ja saavuttamisen arvioinnin menetelmä). (Tamk), 2018
- Kielijänne. Tutkittua tietoa arvioinnista ja vaikutuksista (Kielikoulu), 2017
- OPT 2 (Oral Placement Therapy) (Terapeija), 2017
- OPT 1 (Oral Placement Therapy) (Terapeija), 2015
TYökokemus
- Päätoiminen ammatinharjoittaja 2017-
- Sivutoiminen ammatinharjoittaja 2012-2017
- Nokian kaupunki 2009-2017
- Tutoris Oy 2008-2009
- Lapuan kaupunki 2007-2008
YHTEYSTIEDOT
Sanavuori Oy
Y-tunnus 3236114-2
P. 041 5047 497
sanavuori at gmail.com